Haku agilityn alkeiskurssille meneillään

24.02.2020

Haku HSKK:n agilityn alkeiskurssille kesällä 2020 on meneillään.

KENELLE? Alkeiskurssi on tarkoitettu koirakoille (koira ja ohjaaja), jotka eivät ole aiemmin harrastaneet agilityä. Koiralla tulee olla rokotukset kunnossa, ja sen tulee olla terve sekä ohjaajansa hallinnassa. Myös pennun kanssa voi osallistua, sillä harjoitukset tehdään koiran iän mukaan.

MITÄ, MISSÄ, MILLOIN? Kurssi pidetään torstai-illoissa touko-, kesä- sekä elokuussa klo 19-21 välillä HSKK:n kivituhkakentällä Pujottelutiellä (Kulomäki). Kurssi alkaa info- ja teoriaosuudella, ja jatkuu käytännön harjoitteilla joita tehdään kahdessa suorituspisteessä. Kurssi käsittää yhteensä 10 kertaa ja maksaa 120€. Kurssilla kouluttajina toimivat HSKK:n vapaaehtoiset koulutusohjaajat.

*** Kurssi aloitetaan koronavirusepidemian vuoksi etäopetuksena videoita ja Facebook-ryhmää hyodyntäen. Omia esteitä ei tarvita, sillä kurssi aloitetaan lajiin valmistavilla taidoilla. ***

Kurssin tavoitteena on tutustua lajiin ja koiran ohjaukseen agilityradalla, sekä opetella lajissa tarvittavia taitoja. Koiralle opetetaan estehakuisuutta ja itsenäistä suoritusta leikillä ja nameilla palkaten.

Lue lisää: Agiltyn alkeiskurssi

>>> Hae mukaan alkeiskurssille!

Mukaan voi hakea 30.4. asti, ja kurssille osallistujat vahvistetaan 4.5. mennessä.

.

22.12.2023Paikkoja agilityvalmennuksiin keväällä 2024
25.03.2024HSKK jäsenille avoimet näyttelynomaiset treenit 1.4.
16.03.2024Rally-tokoon tutustumiskurssi toukokuussa
15.03.2024Hoopersia touko-kesäkuussa - ilmoittautuminen auki
10.03.2024Tottelevaisuuskoulutuksia 21.3. alkaen - ilmoittautuminen auki nyt
02.03.2024Lasten ja nuorten toimintaa tulossa 27.4. ja 18.5.
01.03.2024Koiratanssipäivä 21.4.2024 - ilmoittautuminen auki jäsenille
28.02.2024Noseworkin alkeet 18.3. alkaen - ilmoittaudu nyt!
24.02.2024Marko Mäkelän agilityvalmennukset kesällä 2024
20.02.2024Circuit training: Jumppaa ja aktivointia koirille 25.2.

Siirry arkistoon »