Oletko osallistunut HSKK:n pentukurssille? Mitä tykkäsit? Kokemuksiasi ja mielipiteitäsi kaivataan osoitteessa hskk . netti (at) gmail . com!



Anun kokemuksia:

Ropsu on Korthalsingriffoni uros (seisova lintukoira säkä n. 60 cm) ja hän on nyt kolme ja puolivuotias. Ilmoitin Ropsun pentukurssille jo ennen kuin saimme hänet kotiin. Pentukurssin aloitus jännitti meitä
kovasti, sillä virtaa oli hyvin paljon ja oppia vielä hyvin vähän. Kävimme penkurssien 1 ja 2 lisäksi viikottaisilla Toko tunneilla ja agilityn peruskurssilla ja jatkokurssiakin puoleenväliin. Yhteensä siis Ropsu kävi hskkn kursseilla melkein kaksivuotiaaseen asti.

Muistoja matkan varrelta:

Jo ensimmäiseen pentukurssiin minun piti suhtautua hyvin vakavasti tai koko kurssi olisi jäänyt väliin. Ropsun kanssa tehtiin kaikkia läksyjä lähes päivittäin, mutta silti oppi ei meinannut mennä perille. Seisoin tunneilla jalat pienessä haarassa, polvet vähän koukussa ja pyrin pysymään pystyssä. Juuri ja juuri pääsimme pentu 1 kurssilta läpi ja pääsimme jatkamaan pentu 2 kurssille. Tilanne oli vielä sama  pentu 2 kurssinkin kohdalla, mutta lisäksi oli tullut hampaiden vaihtuminen, joten ensimmäisestä tunnista en muista muuta juuri kuin, että Ropsu puri remminsä niin monesti poikki, että lopulta jouduimme kesken tunnin lähtemään kotiin, sillä en saanut enää palasista sidottua remmiä. Ohjaaja Inkeri neuvoi hakemaan Tarjoustalosta metalliketjua pannan ja hihnan väliin, jotta koira oppii, että hihnan pureminen ei tunnu mukavalta (ja se ei mene poikki). Seuraavalla kerralla meillä
olikin metallinen hihna ja Ropsu pysyi koko tunnin kiinni.

Pentu 2 kurssin jälkeen jatkoimme Tokoilua ja joka kerran jouduin tsemppaamaan itseni paikalle - noloja tilanteita tulisi taas rutkasti. Jossain vaiheessa Inkeri sitten sanoi, että kyllä te Ropsun kanssa voisitte siirtyä jo tuonne edistyneempien puolelle - en meinannut millään uskoa! Huomasin kuitenkin pian, että Inkeri oli oikeassa, Ropsu todella jo totteli kaiken häsläämisen välissä. Aina kun jotain piti tehdä, Ropsu teki sen loistavasti, mutta siinä välillä repi aina multa kädet tai vaatteet irti.

Olin aina haaveillut agilityn aloittamisesta ja päätimme Ropsun kanssa pyrkiä agilityyn. Tiesin, että pääsykokeet on vaativat ja halukkaita on paljon. Ropsu oli vielä hyvin nuori n. 1 v - moni muu koira oli paljon vanhempi ja viisaampi. Kävimme Ropsun kanssa testissä ja ohjaaja katsoi Ropsun riehumista remmissä, mutta kehoitti kuitenkin koettamaan - Ropsu koetti ja pääsi kurssille! Se oli ihme!

Ropsu on nykyään parhaiten totteleva koria mitä omassa suvussani on tavattu. Ei olisi koskaan uskonut, että siitä koirasta, jota ohjaajatkin kutsuivat villivarsaksi on voinut kehittyä koira, joka pysähtyy ilman käskyä suojatien eteen, ei mene portista ilman lupaa jne. Kyllä! Kyllä kannantan kaikille pennuille pentukursseja - ei kannata jättää kesken, vaikka välillä omistajan hermoja koeteltaisiinkin. Se, että pääsimme agilityyn oli suurin palkintomme.

Tarinaa värittää vielä se, että olemme huomenna menossa katsomaan Ropsulle ystävää, joten katsotaan tuleeko meille toinen koira, ja saanko sen koulutettua yhtä hyvin kuin meidän Ropsun.

Terkuin,
Anu ja Ropsu
p.s. Älkää kuitenkaan luulko, ettei Ropsu riehu enää ;)