Talviharjoittelukausi on syyskuun alusta huhtikuun loppuun. Harjoittelu tapahtuu Hyvinkään Koiraurheilukeskuksen lämmitetyssä sisähallissa. Näyttelykoulutus tapahtuu talvikaudella 2011-2012 ison hallin vieressä olevassa pienemmässä sisähallissa (halli B). Käynti on ison hallin kautta.
Talviharjoittelu on maksullista hallivuokran kattamiseksi. Maksu suoritetaan kymmenen kerran kortteina, joita voi ostaa Riitalta koulutuksen alussa. Kymmenen kerran kortin hinta on 20 euroa.
Huomioitavaa talviharjoittelukaudella:
Käytä koirasi tarpeilla ennen koulutusta. Koiralla on tarve tehdä tarpeensa myös inhottavalla syksyn sateella ja talven paukkupakkasilla! Koulutuksiin osallistuminen on koiralle jännittävää tekemistä, joten..
- Huolehdithan siis että koiralla on mahdollisuus ulkoilla kunnolla ennen koulutuksen alkua ja sen jälkeen.
- Huomioithan Koiraurheilukeskuksen ohjeet siitä missä koiraa voi hallin ympäristössä lenkittää, ja korjaa koirasi jätökset roskikseen.
- Pukeudu sään mukaan - ja pue myös koirasi sään mukaan. Hallissa on sisällä kylmimmillään +12.
- Mikäli koirasi tekee tarpeensa hallin sisätiloissa, siivoa jäljet välittömästi hallin ohjeiden mukaisesti! Kysy koulutusohjaajalta tarvittaessa neuvoa!
Ota muut huomioon niin koulutuksen aikana kuin koulutusten välillä, sillä hallissa sisällä on ahtaampaa kuin ulkona, ja mm. koirien haukku kuuluu kovempana. Ohitathan siis aina muut koirat hallitusti, pyrit hillitsemään koirasi haukun ja olet varovainen hallin parkkialueella. Heijastin on hyvä olla myös koiralla.
Muistathan että koulutukset ovat sinun ja koirasi välistä yhteistä harrastamista, koulutus ei siis ole koirien leikkimistä varten. Koirien tulee olla sekä hallissa että sen ympäristössä kytkettynä. Mikäli haluat järjestää leikkitreffejä koirallesi, voit käyttää kerhon keskustelufoorumia treffien sopimiseen ja esim. kesäharjoittelupaikkaamme, koulutuskenttää vinttikoiraradan vieressä itse leikkitreffeihin, mikäli koulutuksia ei ole käynnissä.
Muistathan myös että juoksuinen narttu ei voi osallistua harjoituksiin vaan koiran on pysyttävä pois koko juoksun ajan eli noin 3 viikkoa. Ethän tuo myöskään sairasta koiraa harjoituksiin.