HSKK
Hyvinkään Seudun Kennelkerho ry
HSKKAjankohtaistaAgilityTottelevaisuusPentukurssitNäyttelykoulutusYhteislenkkiKaverikoiratKuvagalleria
Kesäharjoittelu


Näyttelykoulutus siirtyy ulos toukokuun alussa, tarkoittaen että ulkona treenataan toukokuun ensimmäisestä keskiviikosta alkaen. Taukoa koulutuksissa pidetään viimeistään juhannuksesta  heinäkuun loppuun saakka. Koulutukset jatkuvat tauon jälkeen elokuun ensimmäisellä viikolla.

Kesäkauden koulutukset järjestetään Hyvinkään koiraharrastuskentällä. Kenttä on ahkerassa käytössä ja sen vuoksi seuraavien yleisten ohjeiden noudattaminen on erityisen tärkeää:

- Varusteita, joita tulee varata mukaan koulutuksiin
  • kevyt, huomaamaton talutin ja panta rodun mukaan (lisätietoja näyttelyharjoitukset sivulla)
  • kuppi ja vettä koiralle sekä ohjaajalle, erityisesti kesäkuumalla
  • makupaloja tai mieluisa lelu koiralle koiran motivoinnin ja tilanteeseen suhtautumisen mukaisesti
  • ohjaajalle hyvät jalkineet ja aimo annos reipasta ja iloista mieltä!

- Ole ajoissa paikalla harjoituksissa.

- Käytä koirasi tarpeilla ennen koulutusta. Mikäli koira tekee tarpeensa kentälle, korjaa kakat pussiin.

-
Muista kuunnella koulutusohjaajan ohjeet ja kysy jos asia jää epäselväksi.

- Juoksuinen narttu ei voi osallistua harjoituksiin vaan koiran on pysyttävä pois koko juoksun ajan eli noin 3 viikkoa. Ethän tuo myöskään sairasta koiraa harjoituksiin!


Muistathan myös että koulutukset ovat sinun ja koirasi välistä yhteistä harrastamista, koulutus ei siis ole koirien leikkimistä varten. Jos koulutuksen jälkeen haluat päästää koirasi leikkimään, huomioithan muut paikalla olijat.

Näyttelyharjoitukset
Kesäharjoittelu
Talviharjoittelu
Hyvinkään näyttely
HSKKAjankohtaistaAgilityTottelevaisuusPentukurssitNäyttelykoulutusYhteislenkkiKaverikoiratKuvagalleria